Ikkunanpesu -
vinkit ikkunoiden pesuun

Ikkunoiden pesu koetaan yleensä kurjimpana kotiaskareena ja sitä vältellään viimeiseen asti. Puhtailla ikkunoilla on kuitenkin suuri vaikutus kodin yleisilmeeseen. Ne tuovat valoa sisätiloihin ja tekevät näin kodista raikkaamman. Toki puhtaita ikkunoita on myös mukavampi katsella.

Tässä artikkelissa jaamme vinkit onnistuneeseen ikkunanpesuun.

Milloin on hyvä aika pestä ikkunat?

Ikkunat suositellaan pestäväksi vähintään kerran vuodessa, mieluusti kaksi kertaa – keväällä ja syksyllä. Hyvä sää ikkunoiden pesuun on sateeton puolipilvinen tai pilvinen päivä. Pesulastaan ei kannata tarttua auringon porottaessa tai tuulisella säällä, sillä likainen pesuvesi kuivahtaa lasin pintaan nopeasti.

Voiko ikkunat pestä talvella?

Ikkunoiden pesua tulee välttää talven pakkasilla, sillä pesuaine saattaa jäätyä ikkunan pintaan. Mikäli ikkunat ovat kuitenkin saatava pestyä talviaikaan, voidaan pesuveteen lisätä hieman alkoholia, esim. tuulilasinpesunestettä, jäätymisen estämiseksi.

Tarvittavat pesuvälineet

Käytä ikkunanpesuun tarkoitettuja hyväkuntoisia puhdistusvälineitä ja suosi pehmeitä materiaaleja.

  • Sanko
  • Puhdasta vettä
  • Ikkunanpesuaine, yleispuhdistusaine tai mieto astianpesuaine
    • Suosi ikkunanpesuaineita tai pH-neutraaleja pesuaineita, lasi ei kestä emäksisiä aineita
    • Saippuavettä tehdessäsi lorauta astianpesuainetta maltillisesti
    • Saippuaveden sekaan voi lorauttaa pienen tilkan etikkaa kirkastamaan laseja
  • Ikkunanpesin tai pesuliina
  • Varrellinen ikkunanpesin korkealla olevia ikkunoita varten
  • Ikkunalasta
  • Kuivausliina tai pyyhe lastan kuivaamiseen
  • Säämiskä, mikrokuituliina tai ikkunaliina kuivaukseen
  • Pyyhe tai sanomalehtiä lattian suojaksi

1. Esivalmistelu

  • Siirrä ikkunan edestä huonekalut ja muut tavarat pois. Suojaa ikkunan alla oleva lattia esimerkiksi pyyhkeellä tai sanomalehdillä.
  • Mikäli ikkunapuitteen leveys ylittää 150 cm, tulee puite tukea. Pesutukia voi ostaa verkkokaupastamme: irrallinen pesutuki tai integroitu puitetuki.
  • Puhdista mahdolliset sälekaihtimet esimerkiksi imurin harjasuulakkeella tai pölyhuiskalla.
  • Puhdista karmit, ikkunalaudat, -pellit ja -puitteet (puu- ja alumiiniosat) kuivalla mikrokuituliinalla. Tahrat voit poistaa kostealla liinalla.
  • Ennen varsinaista lasien pesun aloittamista huuhtele lasipinnat huolellisesti pelkällä vedellä ja varmista ettei ikkunan pinnalle jää pölyä, hiekkaa tai muita kiinteitä partikkeleita, jotka voisivat aiheuttaa naarmuja pesun aikana.

2. Ikkunoiden pesu

  • Ikkunoiden pesu kannattaa aloittaa uloimmasta lasista, jotta et siirrä likaa jo pestyille laseille.
  • Kostuta lasi huolellisesti ikkunanpesuaineella tai levitä saippuavettä kostealla rätillä.
  • Vaihda pesuvesi riittävän usein, jotta se ei sisällä hiekkaa tai muita naarmuttavia partikkeleita.
  • Kun ikkuna on varmasti puhdas liasta, voidaan ikkuna kuivata. Varmista, että ikkunalastan muoviosa on ehjä. Kuivaa ikkuna yhdensuuntaisin, hieman limittäisin vaaka- tai pystyvedoin. Älä kohdista lastaan liikaa painetta ja kuivaa lasta jokaisen vedon välissä välttääksesi viirut.

3. Viimeistely

  • Kuivaa lopuksi karmit, nurkat ja puitteiden reunat säämiskällä tai vaihtoehtoisesti talouspaperilla. Kahvinkeittimen suodatinpussia toimii myös kuivauksessa.
  • Jos haluat erityisen kirkkaat lasit, voit käyttää suosittua poppakonstia: sanomalehdellä lasien kiillottaminen. Ikkunanpesun päätteeksi rypistä sanomalehden sivu ja pyyhi sillä puhdasta ikkunaa.

Pesussa huomioitavia asioita

  • Älä käytä hankaavia aineita sisältäviä puhdistusaineita tai karheita, hankaavia puhdistussieniä, sillä ne saattavat aiheuttaa naarmuuntumista.
  • Älä käytä emäksisiä aineita, sillä alumiini ja lasi reagoivat herkästi emästen kanssa. Puhdistaminen kannattaa tehdä laimealla saippuavedellä.
  • Erikoispinnoitetun lasin (esimerkiksi karkaistu tai huurtumaton lasi) puhdistuksessa ei saa käyttää teräviä välineitä, koska lasin pinta naarmuuntuu herkästi.

Erikoislasien puhdistus (huurtumaton, auringonsuoja jne.)

Nykyikkunoissa voi olla erilaisia erikoislaseja, esimerkiksi auringonsuojalasit, huurtumisenestolasit, karkaistut lasit jne., jotka voivat naarmuuntua herkästi pestessä. Erikoislaseja pestessä lasi tulee ensin huuhdella, sitten pestä miedolla saippuavedellä käyttäen pehmeää kangasta. Kuivaa erikoislasi pehmeällä kankaalla. Lasia ei saa hangata eikä hankaavia pesuaineita saa käyttää, sillä ne voivat jättää kirkkaita tai tummia kohtia lasiin. Myöskään lastaa ei suositella erikoislasien kuivaukseen.

Mikäli et ole varma onko Alavus-ikkunoissasi erikoislasia, voit tarkastaa tämän tilausvahvistukselta tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme: 020 7819 820, myynti@alavusikkunat.fi.

Miten imukupin jäljet saa ikkunoista pois?

Imukupin jäljet saa parhaiten pois sekoittamalla pesuveteen n. 3–5 % apteekista saatavaa sitruunahappoa.

Hankalien tahrojen puhdistus

Maalitahroja voi varovasti poistaa ehjällä skrapalla tai muulla mahdollisimman leveällä ja tasaisella terällä. Älä käytä tätä keinoa kuitenkaan erikoispinnoitettuihin laseihin ja kohdista hankaus vain puhdistettavaan tahraan – älä lasiin. Silikonitahroihin voi käyttää asetonia tai ksyleeniä.

Miten ikkunasta saa harmauden pois?

Harmautta voi koettaa poistaa sekoittamalla pesuveteen n. 3–5 % apteekista saatavaa sitruunahappoa.

Kyseessä voi olla myös Haze-ilmiö. Haze on optinen ilmiö, joka saa lasin näyttämään siltä kuin sen pinnalla olisi ohut, yhtenäinen pölykerros, kun lasia tarkastellaan vinosta kulmasta tai voimakas valo tulee lasin pintaan vinosti. Haze on pinnoitetuille laseille ominainen ja hyväksyttävä ominaisuus. Ilmiö johtuu pinnoitteen karheudesta, joka aiheuttaa lasin pinnassa valon sirontaa, mikä sitten havaitaan sameutena. Lue lisää täällä: https://www.tasolasiyhdistys.fi/lasitietoa/ongelmia/haze/

Mikäli Alavus-ikkunoissasi on hankalia tahroja tai tarvitset neuvoja ikkunoiden puhdistamiseen, ota yhteyttä asiakaspalveluumme: 020 7819 820myynti@alavusikkunat.fi.

Lue ohjeet ikkunoiden ja ovien huoltoon huolto- ja käyttöohjeestamme.

Ilmenikö pesun yhteydessä tarve varaosille?

Tilaa ikkunoiden, ovien ja lisävarusteiden varaosat kätevästi verkkokaupastamme joko toimitettuna tai noudettuna.