Usein kysyttyjä kysymyksiä

Ikkunat

U-arvo kertoo ikkunan keskimääräisen lämmönläpäisykertoimen (W/m²K), eli se kuvastaa ikkunan lämmöneristyskykyä. Mitä pienempi U-arvo on, sitä parempi on ikkunan lämmöneristävyys.

Suomen rakentamismääräyskokoelmassa on määritetty, että uudisrakentamisessa ikkunan enimmäisarvon tulee olla 1,0 (W/m²K).

Motivan ylläpitämä E-luku on laskennallinen vertailuarvo, joka kertoo kuinka paljon yksi ikkuna-neliömetri aiheuttaa lämmitystarvetta vuodessa. E-arvon kautta määräytyy ikkunan energialuokka (A++, A+, A tai B).

Ikkunoita ja ovia selatessa voit törmätä mainintaan 2K- tai 3K-lasitus. Tämä kertoo kuinka monta lasia eristyslasielementissä on. 2K-eristyslasissa on kaksi lasia ja 3K-eristyslasissa on kolme lasia. Eristyslasielementti muodostuu kahdesta tai useammasta lasista, jotka ovat erotettu välilistalla ja liitetty ilmatiiviisti toisiinsa. 

Ulkopuolen huurtuminen

Nykyiset energiataloudelliset ikkunat saattavat huurtua ulkopuolelta, erityisesti syksyisin ja keväisin, kun ulkoilman suhteellisen kosteus on korkea. Hyvin eristävissä ikkunoissa lämpövuoto on niin vähäistä, että ulkopinta pääsee jäähtymään joissakin olosuhteissa ulkoilmaa kylmemmäksi ja tämä aiheuttaa ulkolasin huurtumisen. Tämä ei siis tarkoita, että ikkunassa olisi jotain vikaa, vaan päinvastoin sitä voidaan pitää merkkinä energiansäästöstä.

Ulkopuolen huurtumista voidaan ehkäistä valitsemalla ulommaiseksi lasiksi huurtumattoman lasi.

Huurtuminen lasien välitilassa

Ikkunan välitilassa oleva huurre johtuu yleensä välitilaan pääsevästä kosteasta ja lämpimästä sisäilmasta. Tarkista, että ikkunan sisäpuitteen lukot ovat kaikki kunnolla kiinni ja tiivisteet ovat kunnossa. Ikkunan ulkopuitteessa kuuluu olla tuuletusraot, joiden kautta ilma pääsee kiertämään ikkunan välitilassa. Tarkista, ettei ikkunan vesipellillä ole lunta tai roskia, jotka tukkisivat tuuletusraot. Tuuletusraoista ei kuitenkaan saa sataa sisään. Välitilan huurtuminen voi myös johtua siitä, että huoneiston ilmanvaihto on säädetty huolimattomasti, jolloin koti on ylipaineinen. Tällöin sisäilma pyrkii ulos kaikista mahdollista koloista, myös ikkunassa olevista raoista, jolloin lämmin sisäilma päätyy ikkunan välitilaan.

Välitilan kosteus saattaa myös johtua rakennuspaikan sijainnista, jolloin korjaus vaatii erikoistoimenpiteitä.

Sisälasin huurtuminen

Sisälasissa voi esiintyä huurretta lasin reuna-alueilla, eli niin sanottu surunauha. Usein syy sisälasin huurtumiseen löytyy huoneiston ilmanvaihdosta sekä liiallisesta kosteudesta. Mikäli huurretta muodostuu ikkunan sisäpintaan, tämä asia kannattaa hoitaa nopeasti kuntoon. Ilmanvaihto on yksi rakennuksen tärkeimmistä ominaisuuksista ja pitkällä aikavälillä nämä ongelmat voivat aiheuttaa hankaliakin sisäilmaongelmia. 

Mikäli huomaat kosteuden tiivistyvän ikkunan sisäpintaan, suosittelemme tarkistamaan seuraavat asiat:

    • Onko huoneen lämpötila normaali (yleensä 20-22 °C)?
    • Mikä on huoneen suhteellinen kosteusprosentti (yleensä 24-40 %)?
    • Onko huoneessa riittävä ilmanvaihto?
    • Estävätkö verhot, huonekasvit tai muut esineet normaalin ilmankierron ikkunan edessä?

Syy huurteen muodostumiseen löytyy yleensä siis ympäröivistä tekijöistä tai olosuhteista, ei ikkunan rakenteesta tai viallisesta tuotteesta.

MSE-ikkuna tarkoittaa sisäänaukeavaa kaksipuitteista ikkunaa, jonka sisäpuitteessa on kaksilasinen eristyslasielementti ja ulkopuitteessa yksi lasi. MSE-ikkuna on nykypäivänä yksi yleisimmin käytetyistä ikkunamalleista Suomessa.

Alavus Ikkunoiden tuotevalikoimasta löytyy MSEA- ja MSEP-ikkunamallit. MSEA-ikkunan ulkopuoli ja ulkopuite ovat alumiinia, kun taas MSEP-ikkunan ulkopuoli ja ulkopuite ovat puuta.

MEKA- ja EKA-ikkunat ovat kiinteitä kolmilasisia puualumiini-ikkunoita, eli ikkuna on rakenteeltaan puuta, mutta ulkopuoli on alumiiniverhoiltu.

MEKA-ikkuna lasitetaan sisäpuolelta, joten tarvittaessa lasin vaihtaminen käy helposti, kun vaihtotyö pystytään tekemään huoneen puolelta. MEKA-ikkunamallin erityispiirre on se, että se voidaan valmistaa samaan karmiin avattavan ikkunan kanssa. MEKA-ikkunaa on saatavilla 150, 170 ja 210 mm karmisyvyydellä. Tässä ikkunamallissa ei ole kiinnitysruuvin reikiä valmiina.

EKA-ikkuna puolestaan lasitetaan ulkopuolelta, eli lasipaketti on lähempänä ikkunan ulkoreunaa kuin MEKA-ikkunassa. EKA-ikkunaa ei voida valmistaa samaan karmiin avattavan ikkunan kanssa. EKA-ikkunaa on saatavilla 130, 150, 170 ja 210 mm karmisyvyydellä. 

Ikkunaan voi valita hyönteispuitteen lisävarusteena. Suosittelemme tilaamaan hyönteispuitteen ikkunatilauksen yhteydessä. Hyönteispuitteen kehykset ovat aina alumiinia, mutta itse verkossa on kolme eri vaihtoehtoa: muovi- (vakioverkko), metalli- tai allergiaverkko.

Mikäli haluat tilata hyönteispuitteen aikaisemmin ostamaasi Alavus-ikkunaan, voit tilata sen verkkokaupastamme tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme:

020 7819 820
myynti@alavusikkunat.fi

Ota asiakaspalveluumme yhteyttä, mikäli et ole varma tuleeko ikkunassasi olla turvalasi.

020 7819 820
myynti@alavusikkunat.fi

Karmisyvyys tarkoittaa ikkunan tai oven karmin paksuutta eli sisä- ja ulkoreunan välistä mittaa. Oikean karmisyvyyden määrittämiseksi tulee mitata seinärakenteen paksuus. Yleisimmät karmisyvyysvaihtoehdot ovat 130, 170 tai 210 mm. Yleensä kannattaa valita levein mahdollinen karmi, jotta tilkeraon eristekerros ulottuisi koko seinän eristekerroksen kohtaan. On kuitenkin muistettava, että karmisyvyyden on oltava seinää kapeampi.

Avattavan ikkunan ulkopuite voidaan rajausmaalata niin, että ikkuna on sisäpuolelta erivärinen ja ulkopuolelta toisenvärinen. Esimerkiksi sisäpuolelta ikkuna on kokonaan valkoinen ja ulkopuolelta tummanharmaa.

Paloikkuna ja -ovi ovat paloluokiteltuja tuotteita, joilla on lainmukainen tyyppihyväksyntä. Palotuotteet merkitään EI merkinnällä. E (=tiiveys) tarkoittaa, että palohetkellä liekit ja kuumat palokaasut eivät pääse etenemään palamattomalle puolelle ja I (=eristävyys) puolestaan tarkoitetaan, ettei palamattomalla puolella pinnan keskilämpötila saa nousta materiaalille asetettua vaatimusten mukaista rajalämpötilaa korkeammaksi tietyn ajan sisällä. Numerot kirjainten jälkeen tarkoittaa palonkestävyysaikaa minuutteina.

Uudisrakennuksissa vaatimus paloluokitellusta rakenteesta/tuotteesta on aina merkitty rakennuslupapiirustuksiin. Paloikkunaa ja -ovea käytetään esimerkiksi kerrostalojen huoneistojen sisäänkäynneissä tai kun kahden erillisen rakennuksen ulkoseinät sijaitsevat lähellä toisiaan.

Sisäänpäin aukeavien ikkunoiden kätisyyttä tarkastellaan ikkunan sisäpuolelta, eli huonetilan puolelta. Ikkunan kätisyys määräytyy sen mukaan, millä sivulla saranat sijaitsevat.

Oikeakätisessä ikkunassa saranat ovat ikkunan oikeassa reunassa, eli puitteet avautuvat ikkunan oikeaan reunaan. Vasenkätisessä ikkunassa saranat ovat ikkunan vasemmassa reunassa, eli puitteet avautuvat ikkunan vasempaan reunaan. Yläsaranoidussa ikkunassa saranat ovat ikkunan yläreunassa, eli puitteet aukeavat alhaalta ylös. Alasaranoidussa ikkunassa saranat ovat ikkunan alareunassa, eli puitteet aukeavat ylhäältä alas.

Kun määritellään ikkunan kätisyyttä, on tärkeää ottaa huomioon, että ikkunan voi avata helposti, ikkunapuitteilla on riittävästi tilaa avautua, eikä ne kolahda toisen avonaisen ikkunan puitteisiin.

Ikkunan kätisyys

Ovet

Kyllä. Valmistamme jykevärakenteisia sisäovia, jotka sopivat ominaisuuksiltaan erityisesti julkisiin tiloihin, kouluihin, päiväkoteihin, sairaaloihin ja toimistoihin tai asuinrakennuksien sisäoviksi. Valikoimastamme löytyy myös palo- ja äänieristettyjä sisäovia.

Oven kätisyyttä tarkastellaan oven avautumispuolelta, joka on se puoli, jossa voit nähdä oven saranat. Oven kätisyys määräytyy sen mukaan, kummalla puolella ovea saranat sijaitsevat. Oikeakätisen oven saranat ovat oven oikeassa reunassa ja painike vasemmassa. Vasenkätisen oven saranat ovat oven vasemmassa reunassa ja painike oikeassa. Pariovissa kätisyys katsotaan myös avautumispuolelta, mutta kätisyyden määrittää kulkuovi, eli kumpi ovi avataan ensin (oikeakätinen ovi = oikeanpuoleinen ovi avataan ensin, vasenkätinen = vasemmanpuoleinen ovi avataan ensin).

IPO/A ja MSEAR-ovien kätisyys katsotaan sisäpuolelta, eli huonetilan puolelta. IOU/A ja muiden ulko-ovien kätisyys katsotaan ulkopuolelta. Sisäovissa kätisyys katsotaan avautumispuolelta.

Kun määritellään oven kätisyyttä, on tärkeää ottaa huomioon, että ovi avautuu helposti, eikä avoin ovi estä toisen oven toimintaa tai peitä taakseen jatkuvassa käytössä olevia kulkuaukkoja, kaappien ovia tai katkaisimia. Samalla varmistetaan, että ovelle on tarpeeksi tilaa avautua.Oven kätisyys

Asennus

Kyllä, tarjoamme ikkunoita ja ovia asennettuna. Tarjoamme kokonaisvaltaista palvelua tuotteiden suunnittelusta asennukseen. Asiakkaan tarvitsemat tuotteet suunnitellaan yhdessä asiakkaan kanssa ja me mittaamme, valmistamme ja asennamme tuotteet. 

Vanhan ikkunan puitteet irrotetaan ja vanhat karmit sahataan muutamasta kohtaa poikki. Tämän jälkeen vanhat karmit sekä eristeet poistetaan. Uusi ikkuna (sekä tarvittaessa uusi apukarmi) asennetaan paikoilleen ja tilkerako eristetään uretaanilla. Tämän jälkeen sisäpuolet listoitetaan ja lopuksi asennetaan ulkopuolen listat ja vesipellit.

Asennuksen kesto riippuu paljon asennuskohteesta ja asentajien lukumäärästä. Karkeasti voidaan sanoa, että yhden ikkunan asennus pellityksineen vie reilun tunnin. Normaali päivän aikana siis vaihdetaan noin 6-8 ikkunaa.

Kyllä, ikkunoiden ja ovien asennustyöstä voit hakea kotitalousvähennystä. Ilmoitamme laskulla erikseen asennustyön osuuden, kun olet ottanut asennuksen Alavus Ikkunat Oy:n kautta. Kotitalousvähennyksestä voit lukea lisää täällä.

Asennuksemme suoritetaan alihankintana ja käytämme vain sellaisia asennusryhmiä, jotka kuuluvat valtakunnalliseen Luotettava Kumppani -palveluun. Yrityksen tiedot (verot, tyel, jne.) ovat nähtävillä palvelusta. Lisäksi annamme asennustyöllemme YSE:n mukaisen kahden (2) vuoden takuun.

Aukkojen muuttaminen riippuu talon rakenteesta ja työstettävästä materiaalista eli onko kyseessä kivi- vai puutalo. Nämä tekijät määrittelevät myös hyvin pitkälle kustannusten muodostumiset. Kaikki muutokset eivät tokikaan ole mahdollisia ja aukkojen muutokset vaativat aina huolellisen arvioinnin sekä suunnittelun. Kantavien rakenteiden muutoksissa täytyy aina kääntyä riittävän asiantuntemuksen omaavan rakennesuunnittelijan puoleen.

Tuotetoimituksen mukana tulee selkeä asennusohje, joten asennuksen voi tehdä myös itse. On kuitenkin hyvä muistaa, että huono asennus voi pilata hyvän ikkunan. Alavus Ikkunoiden suorittamalle asennustyölle myönnämme kahden vuoden takuun. Lisäksi on hyvä muistaa, että saneerauskohteeseen on mahdollista saada kotitalousvähennystä asennustyön osuudesta.

Asennushinta muodostuu työstä, asennusmateriaaleista (ruuvit, eristeet, listat, pellit) sekä jätekuluista. Työn osuus on n. 60-70% asennushinnasta. Kokonaishintaan vaikuttaa luonnollisesti asennettavien tuotteiden määrä, kohteen tyyppi ja mahdolliset lisätyöt.

Ikkunoita ja ovia vaihdetaan myös talven aikaan. Yksittäinen aukko on auki vain vähän aikaa, jolloin ikkunoiden vaihto onnistuu yhtä hyvin myös talviaikaan. Säävaraus täytyy toki huomioida kovalla pakkasella (pakkasraja noin 15 astetta), kuten myös kovalla vesisateella ja myrskyllä.

Talviasennuksen hyödyt:

Talvella ilma on kuivempaa kuin kesällä, eli haitallista työmaakosteutta ei juurikaan esiinny. Talviaikana jäinen ja luminen maa suojaavat nurmialueita, jolloin asennustyössä mahdollisesti käytettävien telineiden tai nostimien tekemät piha-alue vauriot jäävät pieniksi. Usein talviaikaan on käynnissä talvikampanjoita, jolloin ikkunoiden ja ovien vaihto on edullisempaa kiireelliseen sesonkiaikaan verrattuna. Toimitusajat ovat yleensä talvella lyhyempiä ja ammattitaitoisilla asentajilla on enemmän vapaata asennuskapasiteettia kuin kesäaikaan. Talviaikana ikkuna- ja oviremontti voidaan saada täten toteutumaan nopeammin ja joustavammin.

Tilaaminen, toimitus ja takuu

Myymälästämme löytyy palautusikkunoita ja -ovia sekä uusia, suoraan tehtaalta tulleita ikkunoita ja ovia, jotka ovat saatavilla heti varastosta mukaan. Valikoimassamme on jonkin verran standardimittaisia ikkunoita ja ovia. Myymälämme valikoimaa voit tarkastella verkkokaupastamme tai tulla käymään paikan päällä:

Alavus Ikkunat ja Ovet myymälä
Järviluomantie 2, 63300 Alavus
ma-to klo 8-17 ja pe klo 8-16

Pääosin kuitenkin kaikki ikkunat ja ovet valmistetaan mittatilaustyönä asiakkaan ja kohteen tarpeiden mukaisesti.

Meiltä löytyy myös rahoitusvaihtoehto, jonka avulla saat joustavaa maksuaikaa ikkuna- ja oviremontillesi. Voit tehdä rahoitushakemuksen yhdessä myyjäsi kanssa tai hakea itse Alavus-rahoitusta suoraa netistä pankkitunnuksillasi. Lue lisää rahoituksesta täällä.

Tuotteiden toimitusaika tilauksesta on normaalisti noin 7-8 viikkoa. Toimitusaikaan voivat vaikuttaa sesonkiaika, erikoistuotteet ja erikoisvärit. Ilmoitamme erikseen jokaisessa tarjouksessa/tilauksessa suunnitellun toimitusviikon.

Valmistamme ikkunat ja ovet Etelä-Pohjanmaalla, Alavudella. Alumiinituotteet valmistetaan Alavuden Asemalla ja muut tuotteet Alavuden Rantatöysässä. 

Huolella valittu mäntypuu on tuotteidemme korkean laadun perusta. Kaikkia raaka-aineita ei ole kotimaasta saatavilla, mutta ne jatkojalostetaan kuitenkin Suomessa. Alumiinit, lasit, maalit ja lisävarusteet tulevat kotimaisilta yrityksiltä, joiden tuotanto sijaitsee Suomessa.

Alavus Ikkunat Oy myöntää valmistamilleen ikkunoille ja oville kolmen (3) vuoden tuotetakuun. Tarkemmat takuuehdot löydät täältä.

Etkö löytänyt etsimääsi?

Mikäli et löytänyt vastausta sinua askarruttavaan asiaan, niin ole suoraan yhteydessä asiakaspalveluumme.
Me autamme mielellämme sinua!

myynti@alavusikkunat.fi
0207 819 820

0207-alkuiseen yritysnumeroon soittaminen maksaa matkapuhelimesta soitettuna matkapuhelumaksun (mpm) ja lankapuhelimesta soitettuna paikallisverkkomaksun (pvm).