1.
HINNAT
- Vapaasti tehtaalla Alavudella (FCA) tai toimitettuna (DDU) vapaasti
työmaalla autossa, sisältäen alv 22%.
2. REKLAMAATIOT
- Mahdolliset reklamaatiot koskien tuotteita tai toimituksia tulee
tehdä kirjallisesti kahdeksan (8) vuorokauden kuluessa tavaran
vastaanottamisesta.
- Kuljetusvahingoista on tehtävä varauma rahtikirjaan.
- Tuotteiden mahdollisista palautuksista on sovittava etukäteen.
3. TUOTTEIDEN KÄSITTELY JA KULJETUS
- Tuotteita on käsiteltävä varovasti ja ne on varastoitava
suojattuna siten, että ne eivät pääse vahingoittumaan
tai turmeltumaan. Vahingonvaara siirtyy ostajalle silloin, kun tavarat
on vastaanotettu.
4. TAKUU
Ikkunat ja parvekeovet
- Alavus Ikkunat Oy myöntää tuotteilleen puusepäntyön
osalta RYHT 2000 mukaisen takuun (36kk) valmistuksessa käytetyille
materiaaleille ja valmistustyölle.
- Tummille puuikkunoille Alavus Ikkunat Oy ei myönnä takuuta.
- Tehtaan suorittaman asennustyön takuu on 2 vuotta asennuksesta.
- Eristyslaseille myönnetään viiden vuoden tiiveystakuu
eristyslasivalmistajan toimesta. Takuu ei koske lasin särkymistä.
- Takuun voimassaolo edellyttää, että ikkunat ja
parvekeovet on varastoitu, asennettu ja huollettu annettujen ohjeiden
mukaisesti.
Ulko-ovet
- Alavus Ikkunat Oy myöntää ulko-oville 10 vuoden suorana
pysymistakuun ja kahden (2) vuoden rakennetakuun.
- Tummalle ulko-ovelle ei myönnetä suorana pysymistakuuta
voimakkaiden lämpötilavaihteluiden takia.
- Suorana pysymistakuu edellyttää, että ovi on asennettu ja
huollettu ohjeiden mukaisesti ja ettei se ole mennyt pilalle veden
tai auringon vaikutuksesta. Ovilevy saattaa taipua hieman
sääolosuhteiden vaikutuksesta, mutta ei missään olosuhteissa yli
5mm. RT-kortti 42-10643 sallii uudelle ulko-ovelle 4mm:n ja
vuositakuutarkastuksessa 5mm tasopoikkeaman.
Rakennetakuuseen kuuluvat: oven heloituksen toimivuus, ovilevyn
maalin pysyvyys
- Takuu korvaa myös sellaiset viat, jotka ovat RT-kortin 42-10643
ohjearvoja suuremmat.
- Tehtaan suorittaman asennustyön takuu on 2 vuotta asennuksesta.
- Alavus Ikkunat Oy ei myönnä takuuta ovelle, jos asennus- ja
huolto-ohjeita ei ole noudatettu.
5. MUUT EHDOT
- Pidätämme oikeuden ennalta ilmoittamattomiin muutoksiin
tuote- ja rakennekehittelyssä.
- Jatkuvan tuotekehityksen vuoksi pidätämme oikeuden toimittaa
myös tuotekuvastostamme poikkeavia vakiotuotteita.
- Muilta osin noudatamme Rakennustuotteiden yleisiä hankinta-
ja toimitusehtoja (RYHT 2000).
-Jos asiakas siirtää tilausvahvistuksen mukaista toimitusaikaa,
Alavus Ikkunat Oy:llä on oikeus veloittaa varastoinnista EUR 15.00 /
lava / alkava viikko ( sis.alv 22% ).
Lue myös tavaran
vastaanotto-ohje (pdf) |

|